Työkokeilu
Työkokeilu Meriva työyksikössä voi olla sinulle sopiva vaihtoehto, jos vielä pohdit ammatinvalinta-asioita tai tavoitteenasi on työmarkkinoille palaaminen. Työkokeilun aikana saat työyksikössä perehdytyksen työtehtäviin ja ohjausta niiden suorittamiseen. Työkokeilusta sovitaan aina yhteistyössä TE-palvelujen kanssa. Lisätietoja saat Merivalta tai TE-palveluista
Sopiiko palvelu minulle?
- suunnattu työttömille työnhakijoille, jotka parhaillaan miettivät ammatillisia jatkosuunnitelmiaan kuten esimerkiksi kouluttautumista, ammatinvaihtoa tai työmarkkinoille palaamista ja tarvitsevat niille vahvistusta
- osallistujille maksuton palvelu, tulona oma työttömyysturva + läsnäolopäiviltä kulukorvaus
Palvelun sisältö ja kesto?
- ohjattu työn kokeileminen Merivan omissa työyksiköissä
- jakson päätyttyä työvalmentajan antama kirjallinen palaute työssä suoriutumisesta
- työkokeilusta sovitaan yleensä aluksi yhdeksi kuukaudeksi, mutta sopimuksen jatkaminen on mahdollista
- maksimiaika työkokeilussa yhdellä työnantajalla on 6 kk
Miten pääsen mukaan?
- työkokeilusta on oltava maininta TE-palvelujen kanssa tekemässäsi suunnitelmassa ja siitä on tehtävä kirjallinen sopimus TE-palvelujen ja Merivan kanssa
- ota yhteys TE-palveluihin tai Merivalle osallistumismahdollisuuden selvittämiseksi
Lue lisää työkokeilusta TE-palveluiden sivuilta
Keneltä saan lisätietoja?
Jukka Korhonen
yksilövalmentaja
Meriva sr
puh. 040 487 1215
jukka.korhonen@meriva.com
Merja Sunnari
yksilövalmentaja
Meriva sr
puh. 040 739 9301
merja.sunnari@meriva.com
Mira Karhu
Vastaava yksilövalmentaja
Meriva sr
puh. 040 661 8869
mira.karhu@meriva.com