Avoimet työpaikat

Etsimme Yksilövalmentajaa, nuorten valmennuspalveluihin toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen, jota tarkastetaan vuosittain rahoitusperustaisesti.

Meriva sr. on sosiaalipalvelujen tuottaja, jolle on myönnetty yhteiskunnallinen yritys merkki. Säätiö toimii valmennuksen, tuetun työllistämisen, kuntoutuksen, koulutuksen, tuotannollisen toiminnan ja terapeuttisen työtoiminnan monitoimiyksikkönä. Merivan toimintaa ohjaavat arvot: toteutetaan asiakasta arvostavaa palvelua, olemalla vahva valmennuksen ammattilainen, tuottaa tuloksellisesti yhteiskunnallista hyvää ja olla luotettava ja luova kumppani.

 

Nuorten työpajatoiminta säätiöllä on käynnistynyt vuonna 2010. Nuorten työpajan kohderyhmänä ovat alle 29-vuotiaat nuoret, jotka ovat tai joilla on riski jäädä työmarkkinoiden tai koulutuksen ulkopuolelle. Merivan nuorten työpajan strategiset painopisteet tulevat nuorisolaista:

– edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä toimia yhteiskunnassa

– tukea nuorten kasvua, itsenäistymistä, yhteisöllisyyttä sekä niihin liittyvää tietojen ja taitojen oppimista

– tukea nuorten harrastamista ja toimintaa kansalaisyhteiskunnassa

– edistää nuorten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa sekä oikeuksien toteutumista

– parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja.

Nuorten yksilövalmentajana vastaat

– nuorten yksilövalmennuksesta yhteisyössä eri valmennusyksiköiden työvalmentajien kanssa

– osa työajastasi kohdentuu Kelan NUOTTI-valmennuksen toteuttamiseen

Yksilövalmennus on asiakaslähtöistä tiimi- ja verkostotyötä, jossa tavoitteena on yhdessä asiakkaan kanssa löytää opiskeluun ja työllistymiseen tähtääviä polkuja. Arvostamme vastuullista tekemistä sekä hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Työotteesi on ratkaisukeskeinen. Yksilövalmentajana olet osa monialaista OhjaamoTiimiä.

Kelan NUOTTI-valmennus on 16–29-vuotiaille nuorille tarkoitettua matalan kynnyksen ammatillista kuntoutusta, jossa tavoitteena on saada nuori kiinnostumaan elämäntilanteestaan, taidoistaan, vahvuuksistaan ja tulevaisuuden suunnittelusta sekä opiskeluun tai työelämään suuntautumisesta.

Edellytämme sinulta soveltuvaa korkeakoulututkintoa, kuten sosionomi, lisäksi vähintään kahden vuoden mittaista työkokemusta nuorten parissa tehdystä työstä tai valmennustyöstä.

Työ alkaa sopimuksen mukaan/mahdollisimman pian ja viikkotyöaika: 38 h 15 min, palkkaus: SOG

Jätä meille vapaamotoinen hakemuksesi 1.10.2021 mennessä, haastattelut pyritään järjestämään viikolla 40. Työpaikkahakemukset sähköpostilla: outi.hedemaki@meriva.com

Tiedustelut puhelimitse 23.9. klo 14- 16 tai 27.9. klo 12- 14, numerosta 040 543 2696/ Outi Hedemäki-Kantola, nuorten palveluista vastaava

 



Muita uutisia